Tule mukaan musisoimaan!

Uudet laulajat ja soittajat ovat aina tervetulleita mukaan! Tutustu seurakunnan kuoroihin, musiikkipiireihin ja bändiin alla olevista linkeistä.

 

       

                                                              

 Kuorot                                  Musiikkipiiri                          Musiikkia nuorille                    

 

Musiikki on tärkeä osa seurakunnan elämää ja keskeisessä osassa julistustyössä, opetuksessa sekä jumalanpalveluselämässä. Kirkkomusiikin tehtävänä on julistaa kristillistä sanomaa musiikin välityksellä. Virsissä ja hengellisissä lauluissa on rukousta, kiitosta ja ylistystä, ja musiikki tukee osaltaan tapahtumien luonnetta. Yhdessä laulaminen, musiikin kuuntelu ja soittaminen tavoittaa jotain sellaista mihin sanat eivät yllä. Musiikki hoitaa, luo yhteyttä ja auttaa hiljentymään. Saamme siitä voimaa elämäämme.

Seurakunnan musiikkitoiminta koostuu muun muassa kuoroista, laulu- ja soittopiireistä ja eri tilaisuuksissa esitettävästä musiikista. Musiikkityö järjestää myös konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia.

Kuusamon seurakunnassa musiikkityön suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat kanttorit.


Nuorisotyön musiikki, messubändi ja Käylän musiikkitoiminta  

Kanttori Maria Suviaro, puh. 050 591 3437


Lapsityön musiikki, lapsi- ja nuorisokuorotoiminta

Kanttori Laura Piilonen, puh. 050 377 1983


Diakoniatyön musiikki, konserttitoiminta ja soittimet

Kanttori Laura Tornberg, puh. 050 596 5347


Kanttoreiden yleinen viikkotyöaika on to - su.