Kuusamon seurakunnan musiikkityö

 

Musiikki on tärkeä osa seurakunnan elämää ja keskeisessä osassa julistustyössä, opetuksessa sekä jumalanpalveluselämässä. Kirkkomusiikin tehtävänä on julistaa kristillistä sanomaa musiikin välityksellä. Virsissä ja hengellisissä lauluissa on rukousta, kiitosta ja ylistystä, ja musiikki tukee osaltaan tapahtumien luonnetta. Yhdessä laulaminen, musiikin kuuntelu ja soittaminen tavoittaa jotain sellaista mihin sanat eivät yllä. Musiikki hoitaa, luo yhteyttä ja auttaa hiljentymään. Saamme siitä voimaa elämäämme.

Seurakunnan musiikkitoiminta koostuu muun muassa kuoroista, laulu- ja soittopiireistä ja eri tilaisuuksissa esitettävästä musiikista. Musiikkityö järjestää myös konsertteja ja yhteislaulutilaisuuksia.

Kuusamon seurakunnassa musiikkityön suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat kanttorit Maria Suviaro, Laura Piilonen ja Laura Tornberg.

Kanttoreiden yleinen viikkotyöaika on to - su.

 

Nuorisotyön musiikki, messubändi ja Käylän musiikkitoiminta

Kanttori Maria Suviaro, puh. 050 591 3437

 

Lapsityön musiikki, lapsi- ja nuorisokuorotoiminta

Kanttori Laura Piilonen, puh. 050 377 1983

 

Diakoniatyön musiikki, konserttitoiminta ja soittimet

Kanttori Laura Tornberg, puh. 050 596 5347

 

Kesäkanttori Tuomas Heikkilä puh. 046 923 2452

 


 

Tule mukaan musisoimaan

Seurakunnan kuorotoiminta on yksi merkittävimmistä vapaaehtoistyön muodoista. Kuusamon seurakunnassa toimii kirkkokuoro, Käylän koraalikuoro, veteraanimieslaulajat ja lasten ja nuorten Kuulas-kuororyhmät. Tutustu seurakunnan kuoroihin, musiikkipiireihin ja bändeihin alla olevista linkeistä.

Uudet laulajat ja soittajat ovat aina tervetulleita mukaan!

 

Seuraa musiikkityön tapahtumia tapahtumakalenterista ja paikallislehtien kirkollisista ilmoituksista. Pyhän Ristin kirkossa järjestettävät messut ja musiikkitilaisuudet kuuluvat myös nettiradion välityksellä.