Avioliittoon vihkiminen

Onnea ja iloa sekä Jumalan siunausta yhteiselle elämälle, kun haluatte sanoa  - Tahdon!

Kristillisen uskomme mukaan avioliitto on Jumalan asettama. Jumala on tarkoittanut ihmisen elämään toisen kanssa. Avioliitto on perheen perusta. Kirkollisessa vihkimisessä pari sitoutuu toisiinsa Jumalan ja läheisten edessä, lupaa tahtovansa rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä kuolemaan asti.

Häissä myös pyydämme Jumalan siunausta parin rakkauden suojaksi, että he voisivat pitää lupauksensa. Parisuhde saa yhteiskunnallisen vahvistuksen. Avioparia sitoo yhteen paitsi rakkaus, myös lain suoja ja sen tuomat oikeudet ja velvollisuudet.

Naimisiin voi mennä joko kirkollisesti tai siviiliviranomaisen edessä. Vihkiminen toimitetaan usein kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Kirkon ja hääpaikan varauksissa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, varsinkin jos suunnittelee häitä kesäaikaan. Vihkitoimituksesta voit sopia ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Sieltä saa myös tietoa tarvittavista asiakirjoista kuten avioliiton esteiden tutkimisesta eli kuulutuksista. Ennen vihkimistä on pyydettävä avioliittoesteiden tutkintaa joko morsiamen tai sulhasen kotiseurakunnan kirkkoherranvirastosta tai mistä tahansa maistraatista. Esteiden tutkinta-aika on 7 vrk, ja tästä saatu todistus on voimassa 4 kuukautta. Kirkkoherranvirastosta saa tietoa myös seurakuntakeskuksen tiloista mahdollista hääjuhlan viettoa varten.

Koska kirkollinen vihkiminen on luonteeltaan jumalanpalvelus, kannattaa musiikkivalinnoista olla etukäteen yhteydessä kanttorin kanssa. Häämarsseista ja muista musiikkitoiveista tulee sopia hyvissä ajoin. Kanttoria voi myös pyytää esittelemään erilaisia häämarsseja ja juhlaan sopivia lauluja.

Vihkitilaisuus ja hääjuhlat voivat olla isot, mutta myös pieni hääjuhlahetki voi olla kaunis ja ikimuistoinen. Riittää että paikalla on vähintään kaksi todistajaa.

 

Muistilista vihkiparille kirkollista vihkimistä varten:

  • avioliiton esteiden tutkinta
  • vihkipaikan, papin ja kanttorin varaaminen
  • kaksi todistajaa
  • sormus/sormukset

 

Yhteystiedot kirkkoherranvirastoon:

Kirkkotie 1 B
93600 KUUSAMO

Avoinna

klo 9-15 ma-ke ja pe.

Asiointi muina aikoina ajanvarauksella.

puh. 050 310 5811, 050 310 5812

kuusamon.seurakunta@evl.fi

hääpari

Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan. Sillä varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu ja pari voi mennä naimisiin. Esteiden tutkintaa pyydetään viimeistään viikkoa ennen häitä.

Avioliiton esteiden tutkinta ja esteettömyystodistus

Avioliitto solmitaan joko kirkollisena vihkimisenä tai siviilivihkimisenä. Siviilivihkimisen jälkeen liitto voidaan siunata kirkossa.

Ketkä voivat mennä kirkossa naimisiin

Vihki- eli toimituskeskustelussa keskustellaan papin kanssa avioliiton merkityksestä, vihkimisen kulusta ja vihkikaavan yksityiskohdista. Keskustelun yhteydessä täytetään alustavasti vihkimisilmoituslomake ja sovitaan mahdollisista kuulutuksista.

Vihki- eli toimituskeskustelu

Kirkkohäissä pyydetään siunausta avioliitolle. Pari lupautuu naimisiin mennessään rakastamaan toisiaan myös vaikeina aikoina. Vihkimisessä tulee olla läsnä vähintään kaksi todistajaa. Pappi huolehtii vihkimisen kulusta.

Vihkimisen kulku