Tule joulu taas

su 24.11. kello 15.00

Tule joulu taas Iso sali

Lauluyhtye Soioksen joulukonsertti

Konsertissa kuullaan monenlaisia joulun lauluja: mielenkiintoisia sovituksia vanhoista tutuista joululauluista uudempiin kotimaisiin. Mukana on myös muutama englanninkielinen joulun ikivihreä. Lisäksi konsertti sisältää sooloesityksiä kitarasäestyksellä.

Konsertti on saanut nimensä kuusamolaislähtöisen muusikon Reijo Karvosen säveltämästä ja sanoittamasta "Tule joulu taas" -kappaleesta, joka myös kuullaan konsertissa.

Lauluyhtye Soios on perustettu vuonna 2016. Yhtye laulaa monipuolista ohjelmistoa neliäänisesti a cappella. Soios järjesti ensimmäisen oman konserttinsa keväällä 2018 Flooranpäivänä. Lisäksi yhtye on esiintynyt Kuusamon kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa, Taiteiden yössä, kuorojen hyväntekeväisyyskonserteissa sekä avustanut useissa seurakunnan tilaisuuksissa.

Lauluyhtye Soioksessa laulavat Ruut Heikkilä, Laura Tornberg, Tiina Koskela-Janhunen ja Kaija Alajuuma.

Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10€. Konsertissa on glögitarjoilu.


Katso myös

pe 1.11.2019 klo 8.00 - ma 6.1.2020 klo 21.00

Kauneimmat joululaulut 2019

Kauneimpia joululauluja lauletaan tänäkin vuonna monissa paikoissa ympäri Kuusamoa: kirkoissa, kylätaloilla, kouluilla, kodalla jne. Löydä omasi ja tule mukaan laulamaan yhdessä Kauneimpia joululauluja!
pe 1.11.2019 klo 8.00 - pe 15.11.2019 klo 15.00

Kirkkoherranvirasto

Oi muistatko vielä sen virren

Osta ohjelmalahjakortti
to 14.11. klo 12.00

Iso sali