Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Iso sali, Keskustan kerhopiste, Nuorisotila, Pyhän Ristin kirkko, Seurakuntatalo, Vanha hautausmaa
Tule näkemään ja kokemaan yhdessä pääsiäisen sanomaa
Kuusamon seurakunta järjestää pitkän tauon jälkeen kaikille avoimen pääsiäisvaelluksen hiljaisella viikolla. Pääsiäisvaellus on Raamattuun pohjautuva näytelmä, joka auttaa pysähtymään pääsiäisen sanoman parissa.
Pääsiäinen on kristikunnan suurin juhla. Vanhan perinteen mukaan Jeesuksen elämän viimeisten päivien tapahtumia on eletty uudelleen vaellusten muodossa. Kullakin rastilla on esitetty jokin hiljaisen viikon tapahtuma. Kuuluisin pääsiäisvaellustapahtuma Suomessa on Helsingissä järjestetty Via Crucis eli Ristintie. Kuusamon seurakunnassa on järjestetty pääsiäisvaellus pienimuotoisesti Käylän rajaseutukirkossa vuonna 2022 ja rippikoululaisille suunnattu vaellus vuonna 2013. Pääsiäisvaelluksia järjestettiin Kuusamossa useamminkin joitakin vuosikymmeniä sitten.
Kuusamon seurakunta 350 vuotta -juhlavuoden kunniaksi kuusamolaisten ja matkailijoiden on mahdollista osallistua kaikille avoimelle Kohti pääsiäistä -pääsiäisvaellukselle. Vaellus järjestetään 3.-5. huhtikuuta klo 19 ja 6. huhtikuuta klo 11.30 ja 12.30. Aloitusrasti on keskustan kerhopisteellä (Kirkkotie 1 C 4). Vaellusreitti kulkee sitten oppaan johdolla seurakuntatalon nuorisotilalle ja isoon saliin, Pyhän Ristin kirkkoon ja lopuksi Vanhalle hautausmaalle. Reitti on esteetön ja kaikilla sisällä olevilla rasteilla on mahdollista istua ja käyttää WC-tiloja. Lähdöille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Osallistuminen on maksutonta. Aloitusrastilla on mahdollista osallistua Yhteisvastuukeräykseen.
Kohti pääsiäistä -pääsiäisvaellus sopii kaikenikäisille. Rasteilla kohdataan Jerusalemin kaupungin asukas, Jeesuksen opetuslapsi Pietari, roomalainen sotilas ja Magdalan Maria. Vaellus on Raamattuun perustuva näytelmä, joka ei sisällä uskonnonharjoittamista. Osallistujien on mahdollista osallistua rasteilla Kohti pääsiäistä -lauluun.
Avoimien lähtöjen lisäksi ryhmillä on ollut mahdollista varata oma aika vaelluksella. Tällä hetkellä oman ajan vaelluksella on varannut noin 30 lasten ja nuorten ryhmää. Esimerkiksi kaikki tämän vuodet rippikoululaiset on kutsuttu vaeltamaan yhdessä. Vapaita aikoja voi vielä kysellä nuorisotyönohjaaja Satu Koskelta (satu.koski@evl.fi). Myös aikuisryhmät ovat vaellukselle tervetulleita. Ryhmässä voi olla kerrallaan 30 henkeä. Kohti pääsiäistä -pääsiäisvaellukselle odotetaan yhteensä noin 1000 kävijää.
Vajaan 40 hengen joukko vapaaehtoisia ja seurakunnan työntekijöitä vastaa pääsiäisvaelluksen toteutuksesta. He näyttelevät, puvustavat, lavastavat, siistivät, ruokkivat, tiedottavat ja hoitavat monta muuta isoa ja pientä asiaa, jotka mahdollistavat onnistuneen tapahtuman. Pääsiäisvaelluksen valmistelut ovat alkaneet jo viime vuoden puolella, mutta aktiivisinta aikaa on ollut helmi-maaliskuu. Käsikirjoituksen vaellukselle on kirjoittanut evankeliumien pohjalta seurakunnan kappalainen Marika Villikka. Taiteilija Eeva Heikkilä on antanut ikoneitaan lainaan eri rasteille.
Kiirastorstaina pääsiäisvaellus saa lisäulottuvuuden QR-koodivaelluksen muodossa. QR-koodivaellus on kierrettävissä kaikkina vuorokauden aikoina 6.-24.4. Kiertämiseen tarvitaan älylaite ja koodinlukusovellus. Ensimmäinen QR-koodirasti on keskustan kerhopisteen ikkunassa (Kirkkotie 1 C 4) ja siellä ohjeistetaan muille rasteille, jotka sijaitsevat seurakuntatalon ja kirkon ympäristössä. Koodien takaa avautuu live-vaelluksella taltioituja videoita sekä seurakunnan kuorojen esityksiä pääsiäisajan virsistä ja lauluista. QR-koodivaellusta on siis toteuttamassa lähes satapäinen joukko seurakunnan vapaaehtoisia ja työntekijöitä.
Pääsiäisvaellus on iso panostus Kuusamon seurakunnalta. Kohti pääsiäistä -vaellukselle osallistuminen mahdollistaa pysähtymisen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ja pääsiäisen riemullisen sanoman äärelle.
Lisätietoja kappalainen Marika Villikka 050 4334 724, marika.villikka@evl.fi
vapaaehtoistyön koordinaattori Pirkko Jaurakkajärvi 050 310 5883, pirkko.jaurakkajarvi@evl.fi
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä