Uutislistaukseen

Tule kirjoittamaan Kuusamon seurakunnan yhteistä historiaa

Kuusamon Pyhän Ristin kirkko kuvattuna viistosti edestä puolipilvisenä kesäpäivänä.

Kuusamon seurakunta juhlii ensi vuonna 350-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan juhlakirja, jonka toteuttamiseen haastetaan kaikki seurakuntalaiset.

Oletko toiminut isosena, mitä muistat lapsesi tai lapsenlapsesi kastejuhlasta, onnistuiko hääjuhlasi, vieläkö tunnistat nuorisokuorokaverisi, miten hautajaiskulttuuri on muuttunut vuosikymmenten saatossa entä pyhäkoulu: mitä siellä laulettiin? Minkälaista vapaaehtoistyötä olet tehnyt seurakunnassa tai miten koet seurakunnan tukeneen sinua hädän hetkellä? Mikä tai kuka on jäänyt erityisesti mieleen? Miltä on tuntunut kotisohvalta katsottu ja kuunneltu korona-ajan jumalanpalvelus tai mitä ajattelee nuori, jonka rippikoululeiri jäi väliin koronan vuoksi? Mikä sinulle on ollut kotiseurakunnassasi merkittävää ja tärkeää?

Haastamme kuusamolaiset seurakunnan yhteisen merkkiteoksen toimittamiseen kertomalla henkilökohtaisista kokemuksistaan ja muistoistaan. Kirjoitukset kootaan osaksi juhlakirjaa, josta tulee kuusamolaisten näköinen. Toivoisimme saavamme myös kuvia historian varrelta julkaistavaksi juhlakirjassa.

Jokainen muisto on tärkeä ja yhtä arvokas, kun kirjoitamme yhteistä historiaamme. Kaikki, mikä liittyy elettyyn ja koettuun, on merkityksellistä. Yhteinen tarina kasvaa yksittäisten seurakuntalaisten muistoista, kannustaa kirkkoherra Taina Manninen seurakuntalaisiaan.

Kuusamon seurakunnan historiaa on kirjoitettu vuosikymmenten aikana paljon, mutta viimeiset vuosikymmenet ja erityisesti seurakuntalaisten henkilökohtaiset kokemukset vielä puuttuvat.   

Kirjoitusten, ajatusten, sattumusten ja valokuvien lisäksi voit muistella seurakuntamme historiaa myös runolla. Toivomme materiaalia niin yhteisistä tapahtumista kuin yksityistilaisuuksistakin unohtamatta näkökulmaa seurakunnallisesta päätöksenteosta. Kirjoituksen ihannepituus noin yksi sivu (A4), mutta julkaisutyöryhmä ottaa itselleen oikeuden julkaista sopivia muisteluita, vaikka ne olisivat pitempiäkin.

Kuusamon seurakunnan juhlakirja julkaistaan 350-vuotisjuhlassa 20.8.2023.  Materiaalia voi toimittaa 15.5.2022 mennessä osoitteeseen kuusamo350@evl.fi.  Kirjoitukset julkaistaan kirjoittajan nimellä.

Juhlakirjan historiakatsauksen kirjoittaa Tuomo Törmänen. Julkaisutyöryhmään kuuluvat Taina Manninen, Ulla Ingalsuo-Laaksonen, Tuomo Törmänen ja Kaisa Määttä.

Lisätietoja: kirkkoherra Taina Manninen p. 050 3105814, taina.manninen@evl.fi tai Kaisa Määttä p. 050 310 5885;  kaisa.maatta@evl.fi

29.3.2022 14.12