Uutislistaukseen

Seurakuntavaaleissa äänestävät kaiken ikäiset

Lasten seurakuntavaalien ehdokkaan kuva.

Seurakuntavaaleissa valitaan 27 luottamushenkilöä päättämään seurakunnan asioista. Luottamushenkilöt toimivat valtuustotyöskentelyn lisäksi mukana eri toimielimissä eli johtokunnissa ja työryhmissä.

Tänä vuonna seurakunta järjestää myös lasten seurakuntavaalit. Lasten seurakuntavaaleissa ehdolla ovat mielikuvitushahmoja, jotka ovat kuusamolaisten nuorten suunnittelemia hahmoja. Jokainen hahmo ajaa omaa asiaansa, jotka ovat kuusamolaisten lasten ja koululaisten konkreettisia toiveita siitä, mitä he toivoisivat seurakunnan tarjoavan heille ensi vuonna. Vaaleissa eniten ääniä keränneen ehdokkaan ajama asia toteutetaan ensi vuonna.

- Lasten seurakuntavaaleissa jokainen halukas sää äänestää, kerrotaan seurakunnan puolelta.

Seurakuntavaaleissa äänestysoikeus on kaikilla kirkkoon kuuluvilla kuusamolaisilla, jotka vaalipäivään mennessä täyttää 16 vuotta.

Lasten seurakuntavaalien ennakkoäänestys 11.-12.11 sekä äänestys varsinaisena vaalipäivänä 20.11.

2022-10-04 14:21:00.0