Uutislistaukseen

Esikoululaiset siunataan Pyhän Ristin kirkossa

kuva eskareiden siunaamisesta_THUMB.jpg

Iso ikäluokka on aloittamassa esikoulunsa torstaina 9. elokuuta. On jännittävä päivä. Kuusamossa esikoulua järjestetään koulujen yhteydessä. Esikoulusta alkaa koulutie ja uusi vaihe perheen elämässä. Koko perhe ja läheiset voivat juhlistaa eskaritien alkua edellisenä iltana Kuusamon Pyhän Ristin kirkossa.

Kaikille avoin eskarilaisten siunaaminen alkaa klo 18.00 keskiviikkona 8. elokuuta. Tilaisuus kestää noin puoli tuntia. Kirkkohetkessä lauletaan tuttuja lasten virsiä, nähdään näytelmä ja juhla huipentuu eskarilaisten siunaamiseen alttarilla. Myös kotiväki saa olla siunaamassa omaa esikoululaista.

Kirkkohetken jälkeen koko juhlaväki saa suun makeaksi kirkon pihalla. Eskarilaiset saavat lahjan muistoksi tärkeän elämänvaiheen alkamisesta.

Esikoululaisten siunaamista on toteuttamassa joukko Kuusamon seurakunnan vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Kirkkoreissulle saa ottaa mukaan oman keppihevosen. Kirkon etupihalla on tilaa ratsastaa ja tavata muita tulevia eskarilaisia tilaisuuden alkua odotellessa.

Siunauksen pyytäminen ja antaminen on jo Raamatussa kuvattu tapa pyytää Jumalan huolenpitoa ja varjelusta. Siunaus antaa turvan tunnetta. Siunatun puolesta on rukoiltu, uudessa elämänvaiheessa ovat mukana taivaan Isä ja läheiset ihmiset, jotka ovat laskeneet siunaavat kätensä pienen eskarilaisen pään päälle.

kuva: Tuula Lämsä

Sat Aug 04 12:11:00 EEST 2018