Uutislistaukseen

Tiedote muutoksista seurakunnan lasten ja nuorten toiminnassa 1.–25.12.2021

toivonpolku-0.jpg

Koronatilanne aiheuttaa muutoksia lasten ja nuorten toimintaan Kuusamon seurakunnassa. Muutosten tavoitteena on lisätä lasten, nuorten, heidän perheenjäsentensä sekä heidän kanssaan toimivien aikuisten turvallisuutta.

Perheiden olkkari pysyy suljettuna joulukuun ajan. Perheet ja lapsiryhmät ovat tervetulleita kiertämään Päkän joulupolulla Vanhan Pappilan ja seurakuntatalon ympäristössä. Joulupolun avajaisia vietetään 15.12. klo 16–19. Avajaiset pidetään ulkona ja ohjelmassa on polulla seikkailemisen lisäksi glögiä, joulutorttuja sekä Kauneimpia Joululauluja. Perheet saavat pienen joulumuistamisen. Polku on avajaisten jälkeen itsenäisesti kierrettävissä loppiaiseen 6.1.2022 asti.

Päiväkerhot ovat joulukuun ajan tauolla. Lastenohjaajat muistavat kerholaisia kirjepostilla sekä puhelinsoitoilla ja viesteillä. Parkkikerhot jatkavat toimintaansa tammikuussa.

Päiväkotien, esikoulujen ja iltapäiväkerhojen pyhäkouluhetket toteutetaan videomuotoisina. Pyhäkouluryhmille järjestetään Lasten joulukirkot erityisjärjestelyin, joista olemme yhteydessä kuhunkin yksikköön suoraan.

Koulujen päivänavauksia ja muita kouluvierailuja toteutamme koulujen linjausten mukaisesti ja toimitamme tarvittaessa päivänavauksen videona tai tekstinä. Myös koululuokat ovat tervetulleita kiertämään Päkän joulupolulla.

Tyttis, koululaisten olkkari ja nuorten olkkari jatkuvat tammikuussa. Kokkikerhot kokoontuvat edelleen, koska osallistujamäärät ovat kerhoissa pienet.

Joulukuun isoskoulutusleiri muuttuu isosten ulkoilupäiväksi lauantaina 11.12. Ulkoilupäivän ohjelmasta ilmoitamme isoskoulutettaville henkilökohtaisesti. Isoskoulutettavia muistamme myös joulupostilla.

Joulukuun Pikkukirkko toteutuu adventtivaelluksena torstaina 2.12. klo 9.30 alkaen Pyhän Ristin kirkon ympäristössä kuten jo aiemmin on ilmoitettu. Koululaisten Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen keskiviikkona 8.12. klo 9.30 voi osallistua etäyhteyden välityksellä kuten aiemmin on ilmoitettu. Lasten ja perheiden Kauneimmat Joululaulut -tilaisuus 9.12. klo 18 peruuntuu.

Lasten joulukirkkoa vietetään 12 kertaa. 11 tilaisuutta on suljettuja tilaisuuksia, joiden osallistujista sovitaan erikseen. Keskiviikkona 22.12. klo 12 järjestetään kaikille avoin lasten joulukirkko Pyhän Ristin kirkossa. Kirkkoon on mahdollista tulla 200 henkeä. Mahdollisia ryhmiä pyydämme ilmoittautumaan etukäteen Marikalle (yhteystiedot tiedotteen lopussa). Tähän lasten joulukirkkoon toivotamme tervetulleiksi myös päiväkerholaiset perheineen ja perheiden olkkarin väen. Lasten joulukirkko julkaistaan videona jouluviikolla.

Perinteinen perheiden aattohartaus Hetki seimen äärellä on peruttu. Seurakunnan kummatkin kirkot ovat jouluaattona auki hiljentymistä varten. Tarkat kellonajat ilmoitetaan myöhemmin.

Kutsumme lapsia ja perheitä viettämään yhteistä aikaa ruudun äärellä osoitteessa https://www.kuusamonseurakunta.fi/tutki-uskoa/verkkokirkko/lasten-verkkokirkko. Lasten verkkokirkkoon julkaistaan joulukuussa lasten joulukirkon lisäksi koko perheen hartausvideoita, joulumuskari ja jouluinen askarteluohje. Kuusamon seurakunnan sähköinen adventtikalenteri tarjoaa iloisia pilkahduksia lasten ja nuorten maailmasta 28.11.–24.12.

Lisätietoja muutoksista ja joulukuun toiminnasta voit kysyä kasvatusjohtaja Marika Villikalta, 050 4334 724 marika.villikka@evl.fi, sekä lastenohjaajilta ja nuorisotyönohjaajilta. Otamme mielellämme vastaan palautetta ja ideoita. Toiveista omalle ryhmälle järjestettävästä suljetusta tilaisuudesta pyydämme olemaan yhteydessä mahdollisimman pian. Tämän hetkisen tiedon ja suunnitelman mukaan lasten, nuorten ja perheiden toiminnat jatkuvat tavalliseen tapaan jälleen tammikuussa.

Iloista ja turvallista joulunodotusta toivottavat seurakunnan kasvatuksen työntekijät

Nähdään Päkän joulupolulla!

2021-11-25 12:26:10.0