HAUTOJEN KUULUTUKSET

Alla olevasta kaaviosta näet, miten hautojen kuulutusprosessi etenee. 

 


 

Hallitsetko sinä omaisesi tai läheisesi hautaa?

Kuusamon seurakunta kuuluttaa vuosittain hautoja, joiden hallinta-aika on päättynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että hautaan ei ole haudattu vainajaa 25 vuoteen ja määräaikaisen haudan hallinta-aika on kulunut umpeen.

Haudan hallinta-ajan päättymisestä voidaan ilmoittaa haudan haltijalle kirjeitse, jos osoitetiedot ovat saatavissa. Jos osoitetietoja ei ole päivitetty seurakunnalle hauta voidaan kuuluttaa paikkakunnalla ilmestyvässä lehdessä ja virallisella ilmoitustaululla. Lisäksi haudalle laitetaan kyltti, jossa ilmoitetaan haudan hallinta-ajan päättymisestä. 

Omaiset voivat:

1. jatkaa haudan hallinta-aikaa uudella 25 vuoden jaksolla maksamalla hautaoikeuden pidennysmaksun hautasijojen lukumäärän mukaan

2. luopua haudasta.

Luopumisessa omaiset eivät lunasta haudalle lisää hallinta-aikaa, jolloin hauta palautuu seurakunnalle. Hautakivi on omaisten omaisuutta ja omaiset voivat hakea hautakiven pois vuoden määräajan kuluessa. Viimeistään vuoden määräajan jälkeen hautakivi poistetaan haudalta. Seurakunnalle luovutettu hauta voidaan luovuttaa uudelleen haudattavaksi heti.

Kuuluttamista helpottaa, jos hautaoikeuden haltijatiedot ovat kunnossa ja ajantasalla.

Hautaoikeuden haltija vastaa haudan hoidosta sekä edustaa niitä henkilöitä, jotka voivat tulla hautaan haudatuksi. Hautaoikeuden haltijasta sovitaan ensimmäisen kerran, kun hauta luovutetaan seurakunnalta vainajan hautaamista varten. Hautaoikeuden haltijalle postitetaan hautakirja, josta käy ilmi hautaan ja haudan vainajiin liittyviä tietoja.

Jos hautaoikeuden haltija halutaan vaihtaa, on siitä ilmoitettava hautaustoimesta vastaavalle seurakunnan viranomaiselle. Hautaoikeuden haltijan voi vaihtaa sopimalla siitä kirjallisesti niiden henkilöiden kesken, jotka voivat tulla hautaan haudatuksi. Jos sinulla on muutoksille tarvetta, saat sopimuslomakkeen seurakunnasta tai voit ladata sen täältä.

Hautaustoimen hinnasto 2025

Katso tietoja kuulutetuista haudoista

Sanastoa hautoihin ja kuulutuksiin liittyen

Alla on tarkemmin selitetty aihepiiriin liittyvää sanastoa.

 

Hauta

Hauta on yhden tai useamman vainajan hautaamista varten varattu maa-alue hautausmaalla. Hauta sisältää yhden tai useamman vierekkäisen hautapaikan. Hauta voi olla arkkuhauta tai uurnahauta.

Hautaoikeus

Hautaoikeudella tarkoitetaan haudan hallintaoikeutta, johon yleensä liittyy myös velvollisuus haudan hoitoon. Hautaoikeus luovutetaan määräajaksi, enintään 25 vuodeksi ja se on voimassa vain niin kauan kuin hauta on rauhoitetun hautausmaan osana. Haudan haltija käyttää hautaoikeutta. Hautaoikeuden haltija voi luovuttaa tämän oikeuden vain seurakunnalle. 
Hauta-alueella sijaitsevan haudan käyttöoikeus voidaan haudattavan vainajan lisäksi luovuttaa vainajan omaisille. Hautaoikeus luovutetaan kerrallaan 25 vuodeksi. Seurakunta tarjoaa mahdollisuuden jatkaa määräaikaisten hautojen hallinta-aikaa hallinta-ajan ollessa päättymässä 25 vuotta, ellei määräajan jatkamiselle ole hautausmaan tarkoituksenmukaisesta ylläpidosta aiheutuvaa estettä. Veteraanihaudasta ei peritä maksua ensimmäiseltä 25 vuodelta.

Yhteishauta-alueella eli uurnalehdossa vainajan omaisille ei muodostu tiettyyn paikkaan kohdistuvaa hautaoikeutta, vaan haudan hallinta kuuluu seurakunnalle.

Hautaoikeuden haltija

Hautaa luovutettaessa sovitaan hautaoikeuden haltijasta. Hautaoikeuden haltija (Haudanhaltija) toimii yhdyshenkilönä suvun ja seurakunnan välillä. Hautaoikeuden haltija vastaa haudan hoidosta ja - kunnossa pysymisestä. Jokaisella haudalla on oltava hautaoikeuden haltija, johon tarvittaessa voidaan ottaa seurakunnasta yhteyttä. 

Jos sopimusta hautaoikeuden haltijasta ei ole tehty vuoden kuluessa haudan luovutuspäivästä tai jos tehtyä sopimusta ei voida olosuhteiden muuttumisen takia noudattaa, hautaoikeuden haltijaksi tulee vainajan leski tai, jos leskeä ei ole, ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset. Näiden on valittava hautaoikeuden haltija edustamaan heitä hautaa koskevissa asioissa.
Jos hautaoikeuden haltija kuolee tai muusta syystä haluaa luopua hautaoikeuden haltijan tehtävästä, asianosaiset valitsevat uuden hautaoikeuden haltijan. Puhevalta on hautaan ensimmäisenä haudatun vainajan lähimmillä perillisillä, ensisijaisesti lapsilla. Jos joku lapsista on kuollut, hänen sijastaan on kuultava hänen kaikkia lapsiaan, jos sellaisia on. Puhevaltaa käyttävät siis jokaisen sukuhaaran lähimmät elossa olevat perilliset. Alaikäisen tai muuten vajaavaltaisen asianosaisen puolesta puhevaltaa käyttää hänen edunvalvojansa.
Hautaoikeuden uudesta haltijasta on ilmoitettava hautaustoimesta vastaavalle seurakunnan viranomaiselle. Ilmoitus tehdään siihen tarkoitetulla lomakkeella tai vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella, jonka kaikki lähimmät perilliset allekirjoittavat.

Hautaamisjärjestys

Hautaa luovutettaessa sovitaan siitä, keitä hautaan voidaan haudata. Jos sopimusta ei ole tehty 31 §:n 2 momentin mukaisesti, hautaan voidaan ensisijaisesti haudata vainaja, jota varten hauta on luovutettu, ja tämän puoliso sekä lisäksi kuolemantapausten mukaisessa järjestyksessä suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen ja tämän puoliso. Jos tällaista sukulaista ei ole tai jos hautaoikeuden haltija siihen suostuu, hautaan saadaan haudata vainajan sisar ja veli sekä heidän lapsensa, sanottujen henkilöiden otto ja kasvattilapset sekä näiden kaikkien puolisot.
Lisäksi hautaoikeuden haltijan suostumuksella ja srk:n hautatoimesta vastaavan viranomaisen luvalla hautaan voidaan haudata muukin henkilö, milloin siihen on erityinen syy.

Hautakirja

Hautaoikeuden haltijalle lähetetään uuden haudan lunastuksen jälkeen hautakirja. Hautakirja voidaan lähettää myös hallinta-ajan jatkamisen ja hautaoikeuden haltijan muutoksen jälkeen, pyynnöstä muulloinkin tarvittaessa. Hautakirjasta ilmenee kenelle hauta on luovutettu, hauta-alue, mahdollinen lunastusmaksu ja haudan hallinta-aika sekä tähän mennessä hautaan haudatut vainajat. Hautakirjasta jää kopio seurakuntaan.

Haudan hallinta-aika

Hallinta-aika on aika, jonka hauta on suvun hallinnassa. Hauta luovutetaan suvun hallintaan 25 vuodeksi. Tätä aikaa on mahdollista jatkaa vapaaehtoisesti. Hallinta-ajan päättyessä haudalle laitetaan kyltti, jossa kerrotaan hallinta- ajan päättymisestä. Jos haudan haltijan osoitetiedot ovat seurakunnan tiedossa, lähetetään haudan haltijalle ilmoitus hallinta-ajan päättymisestä. Tällöin suvulla on mahdollista lunastaa haudan hallinnalle jatkoaikaa 25 vuodeksi. 

Jos suku ei ole kiinnostunut jatkamaan haudan hallinta-aikaa; lunastamatta jääneiden hautojen hallinta ja muistomerkit siirtyvät hallinnollisen käsittelyn ja kuulutuksen jälkeen seurakunnan hallintaan.

Hautaus muistolehtoon

Kuusamon seurakunnalla on Muistolehto, joka sijaitsee Ristikankaan hautausmaalla. Muistolehtoon voidaan haudata vainajan tuhkat. Muistolehtoon haudattaessa, vainajan omaisille ei synny hautaoikeutta eikä erikseen nimetä hautaoikeuden haltijaa. Hautaoikeudet ovat aina seurakunnan hallussa. 

Kun kyseessä on hauta, jossa on kaksi tai useampi hautapaikka, kaikkien hautapaikkojen hallinta-aikaa jatketaan, kun johonkin haudan hautapaikoista haudataan vainaja. Koko haudanhallinta-ajan tulee olla 25 vuotta. Esimerkkinä sellainen hauta, jossa on kolme hautapaikkaa vierekkäin. Näistä yhteen haudataan vainaja, jolloin kaikkien hautapaikkojen hallinta-aikaa jatketaan niin, että se kunkin hautapaikan kohdalla on 25 vuotta. Hallinta-ajan jatkamisesta veloitetaan maksu jokaiselta vuodelta ja näin ollen maksu voi joissain tapauksissa olla korkea. 

Maksun määräytyminen edellä esitetyn esimerkin tapauksessa: mukaisessa tapauksessa vuoden 2025 hinnoilla pelkkä hautapaikkojen hallinta-ajan jatkamisen kustannus on yhteensä 3 hautasijaa x 19,20 euroa / sija / hallinta-ajan jatkovuosi X 25 vuotta. Yhteensä: 1.440 euroa. Tämän hinnan päälle lisätään muut hautaustoimen maksut. 

Haudan koskemattomuusaika

 
Se aika vuosissa, jonka tulee olla kulunut ennen, kuin samaan hautapaikkaan voi haudata uudelleen. Kuusamossa haudan koskemattomuusaika on 25 vuotta. Joissakin tapauksissa hautausmaan maanperän laatu (esim. savinen maa) voi vaikuttaa vainajien maatumiseen. Tällöin hautaustoimesta vastaava viranomainen voi jatkaa hautapaikan koskemattomuusaikaa.
Haudan vapaaehtoinen luovuttaminen seurakunnalle. 
Jos suvun hallussa on hautapaikkoja, joiden hallinnasta suku haluaa luopua; on se mahdollista kirjallisella ilmoituksella. Lomake haudan hallinnan luovuttamiseksi löytyy seurakunnan sivuilta ja sen saa myös seurakunnan asiakaspalvelupisteestä. Lomakkeen allekirjoittaa hautaoikeuden haltija kuultuaan muita hautaoikeutettuja (täysi-ikäiset henkilöt, joilla on oikeus tulla haudatuksi kyseessä olevaan hautaan). Hauta siirtyy seurakunnan hallintaan kirkkoneuvoston päätöksellä. 

Tunnustukseton hauta-alue


Tunnustukseton hauta-alue on erillinen muusta hautausmaasta rajattu hautausmaan osa. Alueella ei ole yleisiä uskonnollisia tai aatteellisia tunnuskuvia. Vuoden 2007 alusta hautapaikka on pyynnöstä osoitettava erilliseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta. Tällä halutaan turvata uskonnonvapauden toteutuminen hautaamisessa. Kuusamossa tunnustukseton hauta-alue sijaitsee Ristikankaalla hautausmaan lohkolla 22.

Haudan hallinta-ajan päättymisestä johtuva kuulutus


Hauta luovutetaan suvun hallintaan 25 vuodeksi. Tätä aikaa on mahdollista jatkaa vapaaehtoisesti. Hallinta-ajan päättyessä haudalle laitetaan kyltti, jossa kerrotaan hallinta- ajan päättymisestä. Jos haudan haltijan osoitetiedot ovat seurakunnan tiedossa, lähetetään haudan haltijalle ilmoitus hallinta-ajan päättymisestä. Tällöin suvulla on mahdollista lunastaa haudan hallinnalle jatkoaikaa 25 vuodeksi. 
Jos suku ei ole kiinnostunut jatkamaan haudan hallinta-aikaa; lunastamatta jääneiden hautojen hallinta ja muistomerkit siirtyvät hallinnollisen käsittelyn ja kuulutuksen jälkeen seurakunnan hallintaan.