Kuusamon seurakunnan blogi-kirjoitukset

Seurakunnan työntekijät kirjoittavat elämäänsä ja työhönsä liittyvistä asioista ja oivalluksista.

 


Kiinnostavia kuvia saarnatuolissa

5.10.2023 | Marika Villikka

Oletko huomannut, että Pyhän Ristin kirkon saarnatuolissa on neljä puista veistosta? Ne ovat kuin neljän Raamatun kirjan mainokset.

Ensimmäisessä veistoksessa on ihminen, jolla on siivet. Tämä viittaa Matteuksen evankeliumi -nimiseen kirjaan Raamatussa. Siinä kirjassa kerrotaan Jeesuksen syntymästä ja enkelistä, joka kertoi Jeesuksen syntymästä.

Toisessa veistoksessa on voimakas ja urhea leijona. Tämä kertoo kirjasta nimeltä Markuksen evankeliumi. Siinä kirjassa kerrotaan, miten Jeesus oli voimakas ja urhea kuin leijona. Jeesus teki ihmetekoja ja puolusti urheasti vaikeassa tilanteessa olleita ihmisiä.

Kolmannessa veistoksessa on härkä. Tämä kertoo kirjasta nimeltä Luukkaan evankeliumi. Siinä kirjassa kerrotaan vähän lisää Jeesuksen syntymästä. Että pieni Jeesus-lapsi laitettiin eläinten ruokakaukaloon eli seimeen. Se oli härkien ruokakaukalo.

Viimeisessä veistoksessa on lintu, kotka. Kotka on lintujen kuningas niin kuin Jeesus on ihmisten kuningas. Tästä kerrotaan kirjassa nimeltä Johanneksen evankeliumi.

Saarnatuolin neljä veistosta muistuttavat meitä siitä, että Raamatussa on neljä kirjaa, joista voimme lukea tai kuunnella kertomuksen Jeesuksen iloisesta ylösnousemuksesta.


____________________________________________________________________________________________________________________

 

Adventtiaikana

10.12.2021 | Elisa Muraja

Näin adventtiaikana monessa tilaisuudessa sytytetään adventtikynttilöitä ja lauletaan virsikirjan ensimmäistä virttä, Hoosiannaa. Hoosianna tarkoittaa suomeksi kirjaimellisesti auta, tai pelasta. Raamatun kirjoittamisen aikaan, se oli myös ylistys ja riemuhuuto jollekulle korkea-arvoiselle, kuten kuninkaalle tai Jumalalle.  

Laulaessa on hyvä samalla pohtia mitkä asiat ovat niin tärkeitä ja hyviä, että haluaisi laulaa niille ylistystä? Mikä olisi odottamisen arvoista? 

Itse olen tänä adventtiaikana tullut tänne Kuusamoon teologiharjoittelijaksi odottavana ja kaipaavana. Odotan oppivani uutta ja samalla kaipaan rauhaa, mahdollisuutta tutkia sisintäni ja avata sydäntäni sille valolle, jota näin joulun aikana voi olla erityisen hyvä aika löytää talvisen pimeyden keskeltä.  

Pimeässä pienikin valo näkyy kauas. 

Toisen adventtisunnuntain Vanhan testamentin tekstissä Hoosean kirjan toisessa luvussa kirjoitetaan seuraavasti:

"- Sinä päivänä minä luon rauhan:
Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat
eivät enää tuota vaaraa.
Minä särjen jousen ja miekan,
niin ettei sotia enää käydä.
Minä annan kansani asua turvassa.
    Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi,
minä liitän sinut itseeni
vanhurskauden ja oikeuden sitein,
rakkaudella ja hyvyydellä.
Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein,
ja sinä tulet tuntemaan Herran. "

Jumala on siis luvannut meille, että saamme luottaa tulevaisuuteen. Vaikka joudumme odottamaan, joudumme kaipaamaan, meillä on hänen valonsa ja lupauksensa, nämä pienet liekit, jotka syttyvät matkan varrella.  

Jokainen ihminen on tavallaan myös adventtikynttilä. Valo jonkun toisen pimeydessä. Me yhdessä luomme ja täytämme sitä lupausta maailmasta, jossa ei ole vaaraa ja jossa kukin voi elää turvallisesti omannäköistänsä elämää.  

Tänä adventtina voimme olla kiitollisia siitä, että saamme odottaa ja kaivata yhdessä. Taivaallisen isän omina, hänelle tärkeinä ja rakkaina. Saamme pyytää sisimpäämme rauhaa, valoa ja lämpöä.  Ja Jumala on luvannut antaa voimaa odottaa silloin kun emme jaksaisi, luoda rakkautta silloin kun elämä tuntuu olevan täynnä vihollisia ja levittää iloa, kun maailmassa näkyy vain mustaa.  Antakoon Hän meille kaikille kykyä luottaa tähän lupaukseen ja vahvistaa uskoa että meitä kannatellaan joka päivä. Antakoon Jumala joulun ihmeen kasvaa meissä. 

Siunattua joulun aikaa.


Siunattu matka

1.12.2015 | Marika Villikka

"Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina." (Ps. 121: 8)

Pimeään, liukkaaseen ja lumiseen vuodenaikaan liittyy omat riskinsä. Ennen pitempää ajomatkaa sitä tulee joskus rukoiltua suojelusta tielleen. Liikenteessä selviämiseen vaikuttaa oma mielentila. Olenko rauhallinen? Olenko läsnä siinä hetkessä, siinä auton ratissa, ja valppaana?

Onnettomuuksia tapahtuu parhaallekin kuskille, kaikki voi tapahtua sekunnin murto-osassa. Kiireisen aamun töihin lähtöön voi kuitenkin saada rauhan pienestäkin asiasta. Jumala antaa siunauksensa ja varjeluksensa. Sen muistaminen vaatii vain huokauksen.


Jeesus pakolaisena?

13.10.2015 | Marika Villikka

Matteuksen evankeliumin luvussa 2 kerrotaan:

Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet." Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani." (Hoos. 11: 1)

Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet." Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Jeesus pakolaisena? Tämä Jeesuksen elämänvaihe on niin suppeasti kerrottu Raamatussa, että usein unohtuu, että Jeesus vietti jonkin aikaa lapsuudessaan pakolaisena Egyptissä. Egyptiläiset koptikristityt eivät kuitenkaan ole unohtaneet, miten heidän maansa sai tarjota turvapaikan pyhälle perheelle, joka pakeni kuningas Herodeksen vainoa Betlehemistä. Ensimmäiset kirjalliset kuvaukset Jeesuksen Egyptin ajasta ovat 300- ja 400-lukujen taitteesta.

Ajanlaskun ajan Egyptiä pidettiin uskonnollisesti suvaitsevaisena ja monikulttuurisena. Pyhän perheen uskotaan viettäneen siellä noin 3,5 vuotta, Jeesuksen pikkulapsiajan. Tuona aikana Joosef, Maria ja Jeesus vierailivat eri puolilla maata. He kulkivat autiomaassa mutkitellen, takaa-ajajiaan varoen. Suunta oli ensin länttä ja sitten etelää kohti. Paluumatkan Assiutista takaisin pohjoiseen he tekivät veneellä Niiliä pitkin.

Jos lähtee kulkemaan pyhän perheen askelissa, löytää monta pyhänä pidettyä paikkaa. Lukemattomissa nykyään erityisesti kristittyjen asuttamissa kylissä on Jeesuksen siunaamia pyhiä puita ja kaivoja. Puut ovat tarjonneet Jeesukselle perheineen varjoa porottavassa auringonpaisteessa. Yhden puista kerrotaan jopa avanneen kuorensa ja piilottaneen pyhän perheen sisäänsä, etteivät takaa-ajajat löytäisi heitä. Toinen puu taas kumarsi Messiasta. Kaivoista tiedetään, että moni niistä on Jeesuksen luoma kuivaan maahan, toiset taas ovat tarjonneet maailman Vapahtajalle virvoitusta tai kylpemispaikan.

Maadissa voi kulkea edelleen samoja portaita, joita pyhä perhe kulki vieraillessaan kaupungin satamassa. Deir Abu Hinnisissä on kukkula, jolla neitsyt Maria lepäsi ja lähellä on myös luola, joka tarjosi suojan kodittomalle Jeesukselle. Deir Muharraqissa on faaraoiden aikainen alttari, joka sai kelvata autiomaassa asuneelle perheelle lastensängyksi.

Tärkeimpiä pyhän perheen pysähdyspaikkoja oli legendan mukaan Tel Basta, jossa palvottiin kissajumala Bastetia. Siellä pyhän perheen sanotaan käyneen temppelissä. Jeesus-lapsen nähdessään egyptiläisten jumalien patsaat kumarsivat häntä ja särkyivät. Tänä päivänä vielä voi vierailla paikassa, jossa särkyneiden patsaiden sirpaleet lepäävät.

Tähän legendaan liitetään Jesajan kirjan ennussanat: ”Katsokaa, Herra on lähtenyt liikkeelle keveästi kiitävällä pilvellä! Hän saapuu Egyptiin, ja Egyptin epäjumalat vapisevat hänen edessään ja Egyptin sydän jähmettyy.” (Jes. 19: 1)

Historiankirjoitus, Raamatun kertomukset ja paikalliset legendat eivät ole yksi ja sama asia. Egyptissä syntyneiden lukuisten tarinoiden tarkoitus ja merkitys eivät varmasti aukene täysin meille muunmaalaisille. Egypti mainitaan usein Raamatussa vihollisena. Monen vuosisadan ajan enemmistö egyptiläisistä on ollut muslimeja ja koptikristityt ovat eläneet paineen alla. Kuinka tärkeitä silloin ovat esimerkiksi Jesajan kirjan sanat ”Siunattu olkoon kansani Egypti”. (Jes. 19: 25)

Se, että joka kylästä löytyy pyhä puu ja pyhä kaivo, ei kerro sinisilmäisyydestä, vaan siitä, että jokaisella kristityllä on tarve päästä lähelle pyhää. Tarve päästä pyhään paikkaan, jossa Jumala tuntuu jotenkin olevan lähempänä ja pyhyys konkreettisemmalta. Tämä tarve löytyy myös meistä. Sielumme janoaa lähemmäksi Jumalaa. Haluamme päästä osaksi sitä suurta kertomusta, josta voimme lukea Raamatusta.

Riippumatta siitä, missä olemme, Jumala haluaa tulla lähelle meitä ja tehdä meistä seuraavan luvun kertomustaan. Se ei ole kiinni paikasta tai ajasta. Vieraalla maallakaan emme ole muukalaisia toisillemme, koska meitä yhdistää jäsenyys Jumalan suuressa perheessä.

”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.” (Ps. 139: 9-10)

Jumala varjeli pyhän perheen pakolaismatkan, eikä hylännyt heitä. Hän on myös meille turvapaikka silloinkin, kun sellaista ei maan päällä ole tarjolla.

”Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen.” (Nah. 1:7)


 

”Rouskis rouskis” kuuluu kirkossa

  13.9.2015 | Marika Villikka

Kirkonrottako nakertaa varastamiaan ehtoollisleipiä? Ei, vaan olen tullut kirkkoon lasteni kanssa. Jostain syystä lapseni ovat oppineet, että kirkkoon tullaan syömään. Se on usein ainoa tapa minun käydä kirkossa - laittaa lapsille runsaat eväät, jotka sotkevat mahdollisimman vähän. Helpoin vaihtoehto kiireisenä pyhäaamuna on ottaa mukaan maissinaksuja, niitä juustonaksujen näköisiä, niitä äänekkäitä.

 
Pyydän anteeksi kaikilta, joita naksujen napsiminen on häirinnyt. Eväänä on ollut myös rusinoita ja keksejä, mutta useimmiten maissinaksuja. Onneksi on myös teitä, jotka olette kaikesta huolimatta tulleet sanomaan, miten hyvä on tuoda lapsia kirkkoon. Vilkkaiden lasten vanhempana olen ollut erittäin kiitollinen näistä sanoista, olenhan nimittäin nähnyt kirkossa myös monia kullannuppuja, joiden läsnäoloa ei huomaa. Kirkossa on lapselle paljon ihmeteltävää. Ehkä minunkin lapseni vielä pysähtyvät ihmettelemään.
 
Pienten lasten tuominen kirkkoon on oma urakkansa. Jälkeenpäin yleensä koen, etten muista saarnasta mitään. En tiedä, minkä puolesta rukoilin. En muista yhtään virttä. Mutta olen käynyt lasteni kanssa ehtoollisella. Olen saanut armonnälkääni tyydytettyä ja opetettua lapsilleni jotain tärkeää - he ovat kirkkoon ja ehtoollispöytään tervetulleita. Toivon, että jonain päiväni voisin vielä lakata ajattelemasta, mitä muut kirkkovieraat ajattelevat ja antaa lasteni olla taivaan Isän talossa täysillä oma itsensä ilman hyssyttelyä ja kieltoja. Ehkä hiljentymisen ehtii oppimaan myöhemminkin.