Uutislistaukseen

Kolme valkoista kynttilää loistaa keltaista valoa pimeässä Joulun iloa ja toivoa tarvitsevat kaikki

Hyvä yhteistyökumppani ja sinä, joka haluat auttaa

12.11.2021 15.55

Diakoniatyön painopiste on ihmisen kohtaaminen ainutlaatuisena omassa elämäntilanteessaan. Annamme diakonian jouluavustuksia monille, erilaisissa elämäntilanteissa eläville ihmisille, erityisesti ensikertalaisille. Avustus voi olla jouluinen, huoneenlämmössä säilyvä ruokakassi tai lahjakortti ruoan hankkimista varten. Jouluapua annetaan perheille, yksineläville, yksinhuoltajille ja pariskunnille diakonisin perustein. Aloitamme jouluavun jakamisen jo joulukuun alkupuolella, välitäthän muistamisen meille jo marraskuun aikana. 

Haluatko antaa jouluisen ruokakassin tarvitsevalle?  

Hyväksi todettua, huoneen lämmössä säilyvää sisältöä kassiin ovat esimerkiksi piparit, kahvi, suklaa, liha- ja kalasäilykkeet, suolakurkku- ja punajuurisäilykkeet, glögi, mehu, näkkileipä, riisi, nuudelit ja pasta.  

Vai oletko sittenkin miettinyt rahan lahjoittamista?  

Jouluavuksi tarkoitetut rahalahjoitukset otamme mieluiten vastaan lahjakortteina. Isompien lahjakorttilahjoitusten suhteen toivomme niiden jakamista useammaksi lahjakortiksi. Näin voimme auttaa monta ihmistä tai tarvittaessa yhdistää useamman kortin samaan kuoreen isolle perheelle. Olemme kiitollisia, mikäli saamme valita, onko lahjakortti tarkoitettu perheelle vai muulle apua tarvitsevalle. 

Onko rahatilanteesi tiukka ja tarvitsetko apua jouluruoan hankintaan?  

Älä ummista silmiäsi tilanteeltasi vaan hae rohkeasti apua. Diakoniatyö auttaa arjen talousvaikeuksissa ympäri vuoden, esimerkiksi asumiseen ja ruoan hankintaan liittyvissä kustannuksissa. Diakoniatyön luottamuksellista avustushakemusta varten tarvitsemme kahden kuukauden tiliotteet tai tuoreen toimeentulotukipäätöksen. Jos et tiedä kuinka toimia, kysy lisää diakoniatyöntekijältä. Jos rahatilannettasi on jo vuoden aikana selvitelty sosiaali- tai diakoniatoimistossa, on mahdollisen jouluavustuksen saaminen jouhevampaa. 

Lämpimät jalkaan? 

Annamme diakoniatyön kautta villasukkia ja lapasia asiakkaillemme erilaisina muistamisina sekä joulun alla että ympäri vuoden. Otamme mielellämme vastaan uusia villasukkalahjoituksia, suurin tarve on kokojen 38-45 villasukille. 

Laulun sanoin toivotamme sinulle siunausta matkalla kohti adventin aikaa: 

Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. 

Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. 

Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. 

Pieni liekki, joka kantaa valon luokse kaikkien. (A-M.Kaskinen) 

 

Kuusamon seurakunnan diakoniatiimi: Anne Vanttaja p. 050 591 3441, Lea Sämpi p. 040 617 6364, Marjatta Karvola p. 050 591 3440 ja Maria Törmänen p. 050 591 3438 tai etunimi.sukunimi@evl.fi